Jou
12

Monelle suomalaiselle kesämökki on ollut vuosikymmeniä toinen koti. Omakin isäni asusti lapsena kaikki kesät Vesijärven Enonsaaressa rantoja nuohoten. Luonto vetää suomalaista puoleensa vaikka ajat muuttuvat. Kakkoskodeissa kuitenkin näkyy kansan vaurastuminen. Tavallisetkin kesämökit on varustettu toinen toistaan etevämmillä lisävarusteilla, kuten juoksevalla vedellä ja alati pauhaavalla televisiolla. Monille tämäkään ei riitä, vaan kakkoskodiksi hankitaan huvila.

Helsingin vaurastuminen näkyy Hangossa. Yhä useampi helsinkiläinen on hankkinut sieltä itselleen kakkoskodiksi puuhuvilan.

Monet huviloista sijaitsevat vuonna 2008 perustetun kaupunkipuiston alueella, jossa on poikkeuksellinen kokoelma 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa rakennettuja taloja. Useimmat huviloista on suojeltu säädöksin, joten arvotaloja ei voi paikoittaisesta huonosta kunnosta huolimatta noin vain purkaa. Omistajalla on myös velvollisuus olla päästämättä suojeltua rakennusta rempsahtamaan liikaa.

Hankoon sekä muualle rannikkoseudulle myös rakennetaan uusia huviloita. Arvotonteilta puretaan vanhoja rakennuksia mahdollisuuksien mukaan. Uusien lomakotien julkisivuja koristavat yhä useammin vanhoista puuhuviloista lainatut tyylipiirteet ja koristeteemat. Huvilarakentamisen sanotaankin palanneen lähemmäs sadan vuoden takaista. Tämä näkyy paitsi rakennusten uusvanhassa ulkonäössä, myös siinä, että kakkoskodiksi ei haluta yksinkertaista mökkeröä, vaan varustetason pitää olla osapuilleen ykköskotia vastaava. Vapaa-ajan asunnon pitää soveltua talviasumiseen.

Huvilan hankkimista kannattaa miettiä asiaa laajasta näkökulmasta. Monet pääkaupunkiseudun asukkaat hankkivat huvilansa Uudenmaan alueelta, mikä on tietenkin ymmärrettävää.

Upeita huviloita ja huvilarakentamiseen soveltuvia arvotontteja voi kuitenkin saada halvemmalla hinnalla järvien rannoilta. Mieti myös, haluatko huvilasi varmasti Suomesta. Aasiasta tai Välimeren rannalta voi saada kiinteistöjä yllättävän halvalla. Moni tykkäisi omistaa huvilan mieluiten jossain lämpimämmässä paikassa kuin Suomessa, mutta harva jaksaa nähdä sitä vaivaa, että etsisi juuri itselle sopivan kakkoskodin toisesta maasta.

Mainokset
Lok
14

Kesämökki Virosta voi kuulostaa eksoottiselta mutta yhä useampi suomalainen viettää kesän lahden toisella puolella. Suurin syy tietenkin suosia virolaista kesämökkiä on hinta; jopa kymmenelle hengelle voi kesämökin vuokrata muutamalla satasella per viikko kaikilla mukavuuksilla. Me vuokrasimme Via Baltia tourneella kesämökin viikoksi Saarenmaalta joka oli virolaisittain ylihinnoitellusta alueesta huolimatta suomalaisittain hyvin edullinen. Kuudelle hengelle kesämökki irtosi neljällä sadalla eurolla viikoksi noin puolen tunnin ajomatkan päässä Kurressaaresta. Mökissä oli kaikki tarvittavat mukavuudet; monipuoliset keittiöfasiliteetit, televisio, neljä vuodetta sekä kahden hengen parvi sekä sadan metrin päässä rannassa yhteinen, lisämaksullinen perinteinen puulämmitteinen sauna.

 

Vaikka Saarenmaa on klassisin perinteinen mökkeilyalue Virossa, löytyy erinomaisia ja paljon rauhallisempia mökkejä Hiidenmaalta etelä-virosta. Myös Pärnun lähellä olevia mökkejä kannattaa suosia, sillä Pärnusta löytyy kylpylöiden lisäksi yksi Baltian suurimmista rannoista, joka sopii mainiosti lapsiperheille sillä ranta on loiva eikä äkkisyviä kohtia ole. Hiidenmaalta ja Pärnusta voi myös kätevästi tehdä päiväretkiä vaikkapa 120 kilometrin päässä sijaitsevaan Latvian pääkaupunkiin Riikaan. Kannattaakin unohtaa omat ennakkoluulot ja lähteä rohkeasti Viroon mökkeilemään. Virolaiset eivät vielä yhtä innokkaasti ole mökkeilykulttuuria ottaneet omakseen, joten mökin voi välittäjän kautta(jotka puhuvat usein hyvää suomea) saada lyhyelläkin varoitusajalla.

syys
27

Koska oma mökkini kärsi vakavista vesivahingoista viime kevään tulvien aikana, olen miettinytkin perinteisen mökkijoulun sijaan viettäväni jeesuksen syntymän ja vuodenvaihteen ulkomailla. Harmi vain, että lähes kaikki valmismatkat ovat jo viety käsistä ja jäljelle jääneet ovat joko hyvin kalliita tai esimerkiksi hotellien tason takia epämiellyttäviä. Miltä kuulostaisi kahden tähden hotelli kaukana keskustasta Fuengirolan lähettyvillä ja hintaakin yhdelle viikolle lähes 700 euroa? Ei kiitos. Tai perheloma Thaimaassa pahimpana joulusesonkina joka köyhdyttää kukkaroa peräti 6 000 euroa perheeltä? Olenkin miettinyt käyttäväni internetin ihmeellistä tarjontaa saadakseni halvat lennot ja hyödyntämällä samalla RCI lomaosakkuuttani, jonka aikoinaan hankin Tampereen kylpylään ja sittemmin vaihdoin Holiday Clubin Katinkultaan. Esimerkiksi Aruballe tai lähemmäksi Portugaliin saisi kahdeksi viikoksi vaimolle ja lapsille all inclusive – paketin vajaalla tonnilla.

Koska RCI:n lomahotellit ovat varsin buukattuja etenkin jouluisin, pitäisi lennot löytää nopeasti. Koska nopean varaajan etu on jo menetetty, on yksi vaihtoehto varata lennot Hulluilta päiviltä. Tosin ainakin viime vuonna näitä lentoja ei pystynyt käyttämään joulukuun alun ja tammikuun vaihteen välisenä aikana. Toinen vaihtoehto on hyödyntää lentoyhtiöiden ylibuukkausta, mutta tämä saattaa olla riskialtista. Tai sitten lentää pienille kentille halpalentoyhtiöillä kauas varsinaisesta kohteesta ja monen välilaskun kautta, sillä tunnetusti kalleimmat lennot ovat suoria lentoja suurille lentokentille joista on hyvät kulkuyhteydet. Halpojen lentojen metsästys onkin kompromissien tekemistä. Rahalla saa ja lentokoneella pääsee.

Hei
24

Terppa, tällä kertaa ajattelin kirjoitella sellaisesta pienestä aiheesta kuin lintujen jätökset mökin laiturilla. Kaikkia suomalaisia mökkeilijöitä tämä ei tietystikään koske, sillä ainakin pahimmaksi riesaksi muodostuneet lokit viihtyvät ainoastaan meren läheisyydessä tai rannikon tuntumassa. Meillä vaimon puoleisen suvun mökki on joutunut vuosittain näiden lentävien rottien pommituksen kohteeksi, kiva sitä sitten on aloittaa mökkeily ja loma kun saa skrapata lokin jätöksiä laiturin lankuilta.

Tietysti täytyy ymmärtää, että eläimet kuuluvat luontoon, linnuilla on oikeus olla alueella siinä määrin kuin mökkeilijöilläkin, mutta ajattelin tässä silti kirjoittaa parit niksit jotka ainakin itse olen huomannut toimiviksi viimeisen kesän kokeilujen jälkeen.

Linnut viihtyvät laiturilla sen tarjoamasta alustasta joka on tasainen, lämpenee mukavasti auringossa, sekä on veden läheisyydessä mistä kalojen nappaaminenkin on helpompaa kuin ilmasta. Nämä asiat on tärkeä pitää mielessä, jos seuraavanlaiseen projektiin ryhtyy. Kaikista kätevin tapa saada etenkin lokit pois laiturin tuntumasta on rakentaa niille oma tähystystorni laiturin pieleen. Tarpeeksi korkea, monella erilaisella tasolla missä tulisi olla tilaa useammallekin linnulle, asetettuna aivan veden läheisyyteen, toimii kuin unelma.

Ideana on tarjota linnuille parempi vaihtoehto laiturista, näin niitä ei tarvitse mennä huiskimaan tai hätyyttämään, eikä tarvitse lelukaupasta ostaa muovisia käärmeitä laiturille (tämä konsti on muuten harvinaisen tehoton pitkässä juoksussa, sillä linnutkin jossain vaiheessa tajuavat ettei otus todellakaan liiku mihinkään). Antaa lintujen olla rauhassa, saat itsekin oman mökkirauhan, meillä ainakin lokit ovat näyttäneet hyvin tyytyväisiltä rakennetun tornin ansiosta. Torni tarjoaa täydelliset apajat tähyilyyn ja kuivatteluun, linnut näkevät kalat heti veden läheisyydessä eivätkä tule niitä syömäänkään laiturille.

Toinen juttu mistä olen lukenut viime aikoina on UV-geeli, joka on ihmisen silmiin keltaista tahnaa, mutta linnut reagoivat siihen aivan kuin kyseessä oli jokin palava neste. Linnut pysyvät siis loitolla kokonaan siitä alueesta, mihin geeliä on asetettu, mutta geelin käyttö on melko kallista sekä esteettisesti rumaa puuhaa. Itse olen kallistunut enemmän tornin puoleen, sillä linnut eivät sinänsä haittaa mökkeilyäni, kunhan pysyvät omalla reviirillään.

Hel
27

Varsinkin kaamosaikaan mökkeily voi virkistävyyden ja kiireeltä pakenemisen sijaan ollakin hyvin väsyttävä ja rankka kokemus, mikäli luonnollista valoa ei ole ympäristössä. Vaikka takkutulen loimu luokin hyvin romanttisen valaistuksen, se myös väsyttää. Jotta pysyt mökillä virkeänä talvella, kannattaakin harkita kirkasvalohoitoa. Helpoin tapa saada mökillä kirkasvalohoitoa on hankkia itselleen kirkasvalolamppu. Blogin kirjoittaja hommasi Pohjois-karjalan savottaansa Innosolin kirkasvalolampun, joka hyvän hoitotehonsa lisäksi on myös äärimmäisen tyylikäs sisustuselementti huokuen skandinaavista yksinkertaisuutta ja valkeaa muotoilua parhaimmillaan. Aluksi kirkas valo saattaa aiheuttaa päänsärkyä, mutta muutaman päivän totuttelun jälkeen huomaakin, kuinka varsinkin aamuisin otettuna valohoito piristää. Mökkipuut ja saunan jaksaa lämmittää huomattavasti paremmin, kun on oma aurinko kotona. Valo loistaa samalla spektrillä kuin luonnon oma valo, joten lamppu tavallaan huijaa elimistöä. Puoli tuntia aamuisin auttaa jo huomattavasti kaamosväsymykseen. Muista kuitenkin olla hoitoetäisyydellä lampusta, tavallisimmin 80-100 cm.

Yöttömiä öitä odotellessa kirkasvalohoito on loistava juttu!

Mar
25

Kyllä muuten ennen harmitti, kun jäi kotikatu ja muu viihde näkemättä mökillä, varsinkin kun syksymmällä tuli mökkeiltyä viikkoja putkeen jopa. Mökkini oli pitkään niin syrjässä että vesi haettiin kaivosta ja sähkö saatiin agregaatista. Kymmenen vuotta sitten kunnan uuden kaavoitussuunnitelman mukaisesti vedettiin sähköt sitten minunkin mökkiini, ja vedenkin pumppaan nykyään. Mutta valitettavasti mökkini sijaitsee maastoisen keski-suomen katvealueilla, jonne on hyvin vaikea saada televisiokuvaa näkymään, ja viimeiset mahdollisuudet katsoa rakeista kuvaa menivät vanhan tekniikan mukana Suomen siirryttyä digitv-aikaan.

Mutta mielenkiintoista on, että oma mokkulayhteyteni näyttää parhaimmillaan 80% – kuuluvuutta, vaikka masto on pidemmän matkan päässä. Tämä on mahdollistanut 3g-mokkulan käytön ja tuossa muutama kuukausi sitten kokeilen muutaman vuoden vanhaa Tv-kaista – palvelua. Palvelu toimii mainiosti. Vaikka aivan tv-kuvan tasoisiin lähetyksiin ei tällä nopeudella ylläkään, näyttää netti-tv kuva oikeaan televisioon kytkettynä hyvältä. Kannattaa tsekata esimerkiksi puhelimet.info – sivuston artikkeli palvelusta, ja miettiä tarvitseeko sitä omaa mökkeilyä piristämään. Ja on muuten palvelu toiminut hyvin liikkuvassa autossakin!

Elo
16

Suomessa vanhin ja käytetyin rakennusmateriaali on perinteinen puu. Aikaisemmin muuta ei oikein ollut tarjolla, mutta puu on pitänyt pintansa myös uusien rakennusmateriaalien suosion kasvun myötä. Puu on pidetty ja mukava materiaali. Tässä kerron myös muita syitä, miksi puutalo kannatta!

Suurin osa suomalaisista haluaa asua puutalossa. Puuta kulutetaan Suomessa paljon ja suurin osa tästä menee rakentamiseen. Puu on erittäin hengittävä, luja ja helppokäyttöinen rakennusmateriaali,

Puu on myös varsin ekologinen vaihtoehto ja sillä on erittäin positiivinen imago. Suomessa yleisin rakennuspuu on mänty tai kuusi, joten rakennuspuu tulee pitkälti kotimaisista metsistä. Kotimaisen puun käyttö säästää energiaa.

Puu on myös terveellinen valinta, sillä hyvin hengittävä talo parantaa sisäilman laatua ja asumismukavuutta. Puu sitoo lämpöä hyvin sillä sehän on biomassaa ja solukkoa.Sisäilman hyvän laadun vuoksi puu on terveyden kannalta paras mahdollinen rakennusmateriaali.

Puusta voi rakentaa jopa kerrostaloja, mutta yli neljäkerroksinen talo ei puulla onnistu. Puuta käytetään asuinrakentamisen lisäksi paljon myös korjausrakentamisessa.

Puutalot ja hirsitalot ovat terveellinen, tehokas ja ekologinen valinta hankit sitten asuntosi talopakettina tai rakensit itse alusta.

Hel
02

Vuokrattiin perheen kanssa mökki viime kesänä joltain pienyritykseltä keski pohjanmaalta. Mökki vaikutti hyvältä, ja maksut yms onnistuivat helposti. Saimme aivaimet ja ajoohjeet mutta valitettavasti kun saavuimme mökille sitä ei oltu siivottu.

Mökki oli todella huonossa kunnossa, ja ihan likainen. Soitimme omistajalle joka sanoi että ei nyt ehdi tulla paikalle koska on Oulussa. Pakkohan meidän oli sitten mökki siivota.

Myöhemmin vaadimme rahat takaisin tai ainakin korvausta mutta kumpaakaan ei saatu. Ei ainakaan vuokrata heiltä mökkiä uudestaan.

Lok
10

Pohjois-Amerikassa, useimmat rakennukset tunnetaan mökkiä käytetään viikonlopun tai kesällä Getaways on kaupunkilaisia. Se ei myöskään ole harvinaista, että omistajien mökeistä vuokraa niiden ominaisuudet matkailijoita tulonlähteenä.
Kanadan mökit ovat yleensä vieressä järviä, jokia tai meressä metsäalueiden. Niitä käytetään paikka viettää loma ystävien ja perheen yhteisiä toimintoja kuten uinti, melonta, vesihiihtoa, kalastusta, patikointia, ja purjehdus. On myös monia tunnettuja kesäsiirtoloissa.
Mökki elintaso on yksi suosituimmista matkailu tasapeliä Ontariossa, Kanadassa, joista osa on tullut kutsutaan mökki maassa. Tämä termi on tavallisesti kyse pohjoisen ja etelän rannoilla Georgian Bay, Ontario, Muskoka, Ontario, Haliburton, Ontario, ja Kawartha järvet, Ontario, mutta on myös käytetty kuvaamaan useita muita Kanadan alueilla. Käytäntö vuokrata mökkejä on yleistynyt näillä alueilla, erityisesti nousevien omaisuuden veroja merenrantakohde.
Mökkiä kausiluonteisuuden käytön tyyppiä kutsutaan yleisesti nimellä ”mökkejä” Yhdysvalloissa, varsinkin keskilännessä ja Länsi. Suuressa osassa Pohjois-Ontariossa, New England, ja Pohjois-New Yorkin kesällä talo vesistö on tunnettu leirin.

http://www.my-lifeandstyle.blogspot.com/

Lok
10

Welcome to WordPress.com. This is your first post. Edit or delete it and start blogging!